Viime postauksesta yli jäivät siis tunisialaisella virkkauksella tehdyt lapaset, bambulangasta tehdyt keittiörätit, sekä samaisen langan ylijäämistä tehdyt vanulaput.
Ohjeita en näihinkään viitsi alkaa aukaisemaan, sillä sen verran hyviä ovat alkuperäiset ohjeet.
Uusimman työkaluni löysin eräällä käynnilläni Lankamaailmassa, jonka jo viimeksi mainitsin. Olin lukenut aiemmin, että myynnistä löytyy kaksipäisiä virkkuukoukkuja. Lankamaailmasta satuin tällaisen hienouden bongaamaan ja pakkohan sellainen itselle oli ostaa. Osto ei osoittautunut ollenkaan huonoksi, sillä sen avulla on nyt syntynyt kahdet lapaset ja tällä hetkellä työn alla on tällä tekniikalla toteutettava läppäripussukka. Ohjeet kaksipäisen koukun käyttöön ja tunisialaisittain virkattuihin lapasiin löysin sekä Elien tein -blogista että Hääräämö -blogista. Molempia sivuja apunani käyttäen sain kuin sainkin tekniikan haltuuni ja lapaset valmiiksi ennätysajassa. Lapasten neulominen on aina ollut inhokkipuuhaani, mutta näin ne syntyivät helposti ja kivuttomasti. Tällä tekniikalla syntyy kyllä paksut lapaset!
![]() |
| Ensimmäinen kaksipäisen koukun lapanen valmistumassa. |
![]() |
| Nyt ei meidän käsiä palella talvellakaan. |
Lankamaailmasta löysin myös seuraavan työni langan, eli keittiörätin. Ohjeen tähän olin jo aiemmin löytänyt Eilen tein -blogista myöskin. Kyseisestä blogista on pienessä ajassa tullut selkeä suosikkini, sillä blogi on ihanan selkeä ja ohjeet ovat helppoja ja nopeita toteuttaa. Kuvassa ensimmäisin versioni tästä rätistä. Hieman jätin rättiä kapeammaksi kuin alkuperäisessä ohjeessa, eli ohjeen 76 silmukan sijaan loin työhöni vain 60 silmukkaa, mutta kerrokset ovat silti pysyneet tuossa 16-17 kerroksessa. Rättiin käytettävä Bambu-lanka tuotti aluksi paljon päänvaivaa, sillä se ei todellakaan ollut helpointa lankaa jota olen käsitellyt. Muutaman rätin jo tehtyäni olen kuitenkin tykästynyt lankaan todella paljon ja se on virkatessa todella mukavan pehmeää.
Kuten Eilen tein -blogissakin mainitaan, tekniikka on helppo, mutta äärettömän hidas. Tämä kuitenkin kannattaa testata, sillä lopputulos on kuitenkin kaunis, vaikkei se välttämättä ensimmäisistä räteistäni kuvastukaan. Ensimmäinen rätti on ollut ainoa, jonka olen ehtinyt kuvaamaan. Uudemmat ovat löytäneet uusi koteihinsa sen verran nopeasti valmistumisen jälkeen, etten niistä ole kuvia ehtinyt edes ottamaan.
![]() |
| Näin kaunis kuvio syntyi jo ensimmäiseen rättikokeiluun. |
![]() |
| Ensimmäinen valmis rätti. Ei kauneimmasta päästä, mutta käytössä erittäin toimiva. |
Bambu-langan jämistä olen Kotivinkin ohjeen mukaan tehnyt virkattuja puhdistuslappuja. Laput ovat mielestäni toimineet äärettömän hyvin ja ovat todella nopeita myös jämistä valmistaa. Käytön jälkeen lapun voi pestä tavallisella saippualla, ripustaa kuivumaan ja ottaa uudelleen käyttöön. Mielestäni oiva tapa säästää vanulapuissa :)










