Joka syksy jossain vaiheessa tulee olo, että pitäisi saada uusi pipo. Yleensä olen käynyt kyseisen pipon ostamassa kaupasta, mutta tänä vuonna tein poikkeuksen ja duunasin pipon ihan itse.
Alla pipon ohjeeni vaiheittain kuvattuna:
Ohjeen pohjana olen käyttänyt Novitan pipon ohjetta, joka löytyy täältä:
Novitan pitsibaskeri
Pidemmän aikaa olin harmaata pipoa jo itselleni halunnut, mutta kaupasta en siis sellaista löytänyt ja tämä ohje oli aika lähellä haluamaani.
Lankana käytin Hulluilta Päiviltä löytämääni Wendy Merino- villalankaa:
 |
Vyöte pipolangasta. Alla näkyvä pipo on samasta langasta tehty eri ohjeella.
|
1. Luo sukkapuikoille 90 silmukkaa. Itse käytin koko ajan pyöröpuikkoa, sillä en pidä viiden puikon pyörittämisestä yhtä aikaa. Silmukat kannattaa myös luoda melko löyhästi, jotta piposta ei tule liian tiukka.
2. Aloita neule joustinneuleena 1o 1n, aloittaen nurin silmukalla. Jatka 10 kerroksen ajan.
3. Aloita pitsineule ohjeesta löytyvän ruutupiirroksen mukaisesti:
Pitsineuleen ruutupiirros. Toista näitä neljää kerrosta niin pitkälti, kuin haluat. Tästä riippuu, kuinka pitkä pipostasi tulee.
 |
Pitsineuleen alkua.
|
4. Kun piposi on mielestäsi tarpeeksi pitkä, tee kavennukset Novitan pipo-ohjeen mukaisesti.
Koska itselläni loppui lanka kesken, en saanut pipostani niin pitkää kuin halusin, päätin jatkaa pipoa tekemällä siihen tupsun. Tupsupipot ovat niin kivoja!!!
Tupsun ohjeita löytyy netistä Googlettelemalla. Tässä kuitenkin pari kuvaa vaiheista:
Tupsu tulee kiinnittää pipoon kunnolla, jotta se ei irtoa syksyn ja alkavan talven tuiverruksissa.
Alla vielä kuvat piposta ilman tupsua ja tupsun kanssa.
Koska en ole käsityön ammattilainen, ei tämä ohje ole mitenkään kovin hyvin auki kirjoitettu. Toivottavasti kuitenkin linkitetyistä ohjeista olisi edes hieman apua :)